Ohjelmayhteistyö
Ohjelmayhteistyö (= ohjelmien sponsorointi)
Sponsoroituja ohjelmia koskevien säännösten lähtökohta on, että sponsori ei saa vaikuttaa sponsoroidun televisio-ohjelman sisältöön ja sijoitteluun ohjelmistossa siten, että se vaikuttaisi lähetystoiminnan harjoittajan vastuuseen ja toimitukselliseen riippumattomuuteen ohjelmien suhteen.
Sponsoroidussa ohjelmassa ei saa pyrkiä edistämään sponsorin tai kolmannen osapuolen tuotteiden tai palvelujen myyntiä viittaamalla näihin mainosluonteisesti. Erilaistenpelien tai kilpailujen yhteydessä voidaan kuitenkin katsojien informoimiseksi esitellä
sponsoroitujen palkintojen nimet tai sponsorien nimet.
6.1 Sponsoroinnista ilmoittaminen
Mainonnan tunnistettavuuden ja läpinäkyvyyden periaatteen mukaisesti katsojan täytyy tietää, onko kyseessä sponsoroitu ohjelma. Siksi sponsoroitujen ohjelmien alussa tai lopussa on esitettävä selvästi sponsorin nimi tai tunnus/logo.
Sponsoritunniste voidaan lisäksi esittää myös ohjelmaan liittyvien mainosjaksojen tai teleostoslähetysjaksojen yhteydessä. Sponsoroidun ohjelman tunnisteena voidaan käyttää sponsorin nimeä, logoa tai muuta sponsorin tunnistavaa tapaa. Tällainen tunniste ei kuitenkaan saa sisältää myynninedistämiseen tähtäävää elementtiä, kuten ostokehotusta tai viittausta tuotteen laatuun tai tehokkuuteen.
Sponsoritunnisteen ensisijainen tarkoitus on kertoa katsojalle, että ohjelmaa sponsoroi tietty taho. Sponsoroinnista ilmoittaminen koskee yhtäläisesti sekä televisio-ohjelmia että tilausohjelmapalvelussa esitettäviä audiovisuaalisia ohjelmia.
Sponsorointisuhde on ilmoitettava selkeästi käyttämällä esimerkiksi sanoja "ohjelman tarjoaa", "sponsored by" tai "yhteistyössä". Ilmaisut, jotka eivät s