TANGOMARKKINOIDEN
LAULUKILPAILU 2024

ÄÄNESTYS 2 VAIHE

NAISTEN Sarjan videot

Äänestykseen
Emma Daniels

25 Hamina

Moi! Olen Emma Daniels, muusikko ja laulaja Haminasta. Valmistuin viime keväänä musiikkiteatterin kandidaatiksi Torontossa sijaitsevasta yliopistosta ja muutin sitten takaisin Suomeen. Olen esiintynyt pienestä asti laulaen ja näytellen, ja minut on voinut bongata esim. tämän kauden The Voice of Finlandista ja joistain TV-mainoksista. Tangossa on mielestäni parasta tunteiden ilmaiseminen ja intohimo lyriikoissa - niitä on ihana laulaa! Musiikin lisäksi rakastan esim. matkustelua, hyviä leffoja ja eläimiä.

Hellsten Sari

45 Valkeakoski

Moikka! Olen synnynnäinen viihdyttäjä ja intohimoinen esiintyjä! Spotifyssa on levytyksiäni ja uraltani löytyy upeita saavutuksia, mm. Humppakuningattaruus ja Iskelmäkaraoken Suomen Mestaruus, Tangoprinsessa. Teatterin lavalla olen ollut Piukat paikat -pääroolissa Christian Sandströmin ohjauksessa ja edelliset kolme kesää Vannomatta paras -musiikkikomediassa Heikki Vihisen ohjauksessa. Televisiossakin minua on nähty ja kuultu monissa ohjelmissa. Tahdon tangokuningattareksi tuomaan välitöntä energiaa lavoille, näyttää että unelmat saavutetaan uskomalla itseensä ja tekemällä kovaa työtä! Leivän pöytään olen hankkinut Saarioisilta jo lähes 26 vuoden ajan, keikoilta on tullut juustot ja kurkku! Nähdään Ideaparkissa!? Se onkin himoshoppailijana ja ihmisten parissa viihtyvänä minulle tuttu paikka!

Häkkänen Iitu

32 Espoo

Rakastan laulamista ja ylipäätään musiikkia: elän ja hengitän sitä. Tangossa hienointa musiikillisesti on tekstille ja tulkinnalle jäävä tila sekä sillä leikittely. Olen monipuolinen laulaja, tulkitsija ja muusikko, ja esiintymislava on minulle kuin toinen koti.

Keinänen Katariina

46 Lahti

Olen Kata. Synnyin laulajaksi, mutta sairaanhoitaja minusta tuli. Joskus sielukin kaipaa laastaria ja laulu on hyvä lääke. Olen tämän vuoden hallitseva IskelmäMestari ja toivon saavani laulamisesta kokopäivätoimisen ammatin.

Lairikko Elisa

33 Siivikkala

Olen noin 10 vuotta työskennellyt musiikin ja musiikkiteatterin parissa . Takataskussa on muusikon paperit Tampereen Konservatoriolta, ammattiopintoja klassisesta musiikista Tamkista sekä Metropolia Ammattikorkekoulusta, lisäksi 2014 valmistuin Lontoosta International College of Musical Theatre musiikkiteatteri esiintyjäksi. Töiden ohella opiskelen tällä hetkellä klassisen laulun syventäviä opintoja Tampereen Konservatorion ammatillisella toisella asteella Tarja Mäki-Latvalan johdolla. Tangomarkkinoita olen seurannut lapsesta asti ja ihaillut sen vanhan ajan glamouria sekä tunnelmaa. Olen äänialaltani sopraano, mutta koen että nyt kolmekymppisenä ääneni on kypsynyt sen verran ja saanut lisää tangoon vaadittavaa tummaa väriä, että olisin valmis antamaan oman taiteellisen panokseni tangolaulu-kilpailuun. Vapaa-ajalla vietän aikaa perheen kanssa, remontoin vanhaa taloa ja rakastan erilaisia kulttuurielämyksiä sekä käsillä tekemistä.

Laitinen Miia

30 Jyväskylä

Olen muusikko tangon palo sydämessään! Haluan edistää suomalaisen tango- ja lavatanssikulttuurin jatkumista. Minusta tulee tanssilavoilla esiintyvän laulajan ja orkesterinjohtajan lisäksi tangoartisti. Elämäntavaltani olen tanssija ja minut voi nähdä niin lavatansseissa, milongoissa kuin salsailloissa. Minua inspiroi myös runous ja teatteri. Haen Tangomarkkinoiden laulukilpailuun, koska se voi antaa visiolleni siivet. Olin mukana viime vuonna, mutta silloin kilpailu jännitti enkä osannut esittäytyä kunnolla. Nyt olen valmis.

Lindell Laura

40 Helsinki

Kutsumusammattini, tämän äärellä minun sieluni palaa! Matkalaukusta löytyy tietoa, taitoa, kokemusta, nöyryyttä, iloa ja energiaa. Olen helposti lähestyttävä, monipuolinen ja kunnianhimoinen ehdokas tämän vuoden tangokuningattareksi. Toivottavasti tämä matka on pitkä ja täynnä uusia huikeita kokemuksia!

Mentula Noora

25 Lappeenranta

Mie olen nuorehko laulajanalku Lappeenrannasta, jonka sydän sykkii suomalaiselle tango- ja iskelmämusiikille. Musiikkia on tullut harrastettua laulamisen ja kitaransoiton muodossa pienestä pitäen. Unelmat sijoittuvat iskelmämusiikin tähtitaivaalle, ja sitä lähdetään tällä tavalla tavoittelemaan!

Mäntyniemi Raija

37 Kauhajoki

Juuret on kasvaneet musikaalisen suvun keskellä pienestä saakka perinteiseen tangoon ja tanssimusiikkiin. Musiikki on kuulunut koko perheen ja suvun intohimoon. Taitajia ja ammattilaisia porukasta löytyy niin laulun, soittamisen kuin tanssinkin saralla. Tangomarkkinat on ollut itselle pienestä tytöstä asti haave ja unelma. Nyt aika sille olisi vihdoin kypsä, sillä elämänkokemukset ovat tuoneet lisää syvyyttä tulkitsemiseen. Olen tummaääninen tunteiden tulkitsija, joka liikuttaa ja koskettaa kuuntelijaansa.

Piippo Virpi

57 Pyhäntä

Laulamista ja esiintymistä rakastava maaseudun kasvatti ja tangotyttö koko sielultaan.

Pisilä Marja

38 Pyhäjoki

Olen perinne iskelmän tahdissa varttunut tanssilavan kasvatti, joka kuin huomaamatta on jo ehtinyt aikuisen naisen ikään. Myönnän olevani nostalgikko ja pidän historiasta ja vanhoista esineistä. Uusin tuttavuus on vanha savikiekkosoitin, jonka sain joululahjaksi. Savikiekoillani pyörii vanhat iskelmät ja sitäkin myötä myös tangolla on suuri rooli elämässäni yhä edelleen. Jalat minulla on lujasti kotiseutuni mullassa, vaikka työt ovat tuoneet minut varsinaiseen Suomeen. Koen olevani herkkä ja empaattinen ihminen, joka arvostaa mielen, sydämen ja sielun viisautta. Elämä onkin jatkuva opintomatka itseen ja ihmisyyteen. Mutta myös jatkuvaa tasapainoilua niin monen uuden ja mielenkiintoisen sekä toisaalta taas hyvin vanhan ja vaalimisen arvoisen asian kesken.

Rintamäki Taru

32 Vaasa

Olen Vaasalainen laulaja, laulan coverbändissä, teemme hää- ja pikkujoulukeikkoja. (https://www.youtube.com/watch?v=N5dL-8V0DBI) ääninäytteitä (https://soundcloud.com/tarupupu). Käyn päivisin töissä ja olen opinnäytetyötä vaille valmis kansainvälisen kaupan tradenomi. Vapaa-ajallani teen livelähetyksiä Twitch-suoratoistoalustalle. Ja olisi ihana kuvata tango matkaani, jos sellaiselle lähden.

Saarinen Minna

47 Sastamala

Olen keikkaileva artisti Sastamasta.Olen positiivinen ja elämänmyönteinen, sekä rakastan haastaa itseäni kohti uusia seikkailuja.Tango on aina ollut tärkeä osa elämääni, ja uskoisin että minusta tulisi hyvä juhlavuoden kuningatar.

Sarjasto Meeri

28 Tampere

Olen 28-vuotias laulaja ja laulunopettaja Tampereelta. Työkseni opetan pop/jazz-laulua eri oppilaitoksissa, sekä keikkailen aktiivisesti mm. häissä ja yritystilaisuuksissa. Minulla on keikkailun ja opettamisen lisäksi kokemusta musikaaleista niin lavalta esiintyjänä kuin kulisseistakin laulunohjaajan roolissa. Musiikkimaultani olen melko kaikkiruokainen kevyen musiikin eri genreissä. Perinteisen tanssimusiikin suhteen minulla on erityinen paikka sydämessäni juuri tangoille. Vapaa-ajallani pidän ulkoilusta, dekkareista, ystävistä ja hyvästä ruuasta.

Suhonen Anniina

28 Naantali

Olen alunperin kotoisin maalta meidän landelta, nimeltä Somero. Nykyisin kuitenkin asustan aurinkoisessa Naantalissa, perheeni kanssa. Luonteeltani olen rempseä, aktiivinen, iloinen, muut huomioon ottava sekä kiltti. Kavereiden mielestä olen ihminen, jolla on aina meneillään jokin projekti ellei samaan aikaan useampikin. Aktiivisen luonteeni vuoksi rauhoittuminen on välillä todella tärkeää ja tähän auttaakin parhaiten musiikki, etenkin laulaminen. Laulaminen on ollut aina tapani käsitellä tunteita, rauhoittua sekä pysähtyä ihan vain tähän hetkeen. Pienestä asti toiveeni on ollut olla laulaja, ja pienestä asti tämän haaveen eteen olen töitä myös tehnyt. Olen kasvanut tanssilava kulttuurin parissa n.6- vuotiaasta asti, sillä isoisäni oli yksi Someron Esakallion perustaja jäsenistä. Hänen ansiostaan olen nähnyt monia iskelmätaivaan kirkkaimpia tähtiä ja heidät nähtyään lavalla ajattelin, että vielä jonain päivänä minäkin haluan olla iskelmätaivaan tähti. Tämä on yksi syy miksi lähden nyt tavoittelemaan kruunua Seinäjoen tangomarkkinoille!

Suhonen Satu

37 Rääkkylä

Olen rempseä ja iloinen laulaja Pohjois-Karjalasta. Kotoa löytyy kaksi ihanaa lapsukaista sekä mies ja koira. Päivätyökseni toimin luokanopettajana ja apulaisrehtorina. Laulanut olen koko ikäni. Tango ja suomalainen tanssimusiikki ovat lähellä sydäntäni. Laulaminen on intohimoni ja nautin siitä, kun saan jakaa hyvää mieltä ja erilaisia tunteita laulamalla. Rakastan suomalaista lavatanssikulttuuria ja toivonkin sen elävän vielä pitkään.

Suihkola Janina

24 Helsinki

Olen 24-vuotias muusikko Helsingistä ja tällä hetkellä opiskelen Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvatusta. Keikkailen erityisesti laulajana sekä säestäen itseäni harmonikalla. Laulajana toimin monien eri musiikkityylien parissa ja koen sen olevan vahvuuteni myös kilpailussa. Harmonikka on laulun lisäksi minulle tärkeä soitin ja olen myös vuoden 2018 Kultaisen harmonikan voittaja.

Takarautio Janette

21 Tampere

Olen 21 vuotias Janette Tampereelta! Työskentelen huonekaluliikkeessä. Aikaisempaa musiikkitaustaa löytyy, kun kävin musiikkilukion. Ylä-asteella laulutunnit. Iskelmä ollut aina lähellä sydäntäni.

Toivanen-Perko Johanna

45 Köyliö

Olen teatteria ja musiikkia harrastava luokanopettaja, joka opiskeli keväällä -23 musiikkiteatterin perusteet ja tällä hetkellä opiskelen musiikkipedagogin (YAMK) tutkintoa pääaineena moderni kulttuurituotanto. Unelmani on päästä esiintymään yleisölle suuren orkesterin kanssa ja päätin nyt lähteä tavoittelemaan sitä.

Tuliniemi Sari

44 Kirkkonummi

Heissan! Oon Sari, 44 laulava virkailija Kirkkonummelta. Musiikki on intohimoni ja tangolla on erityinen paikka sydämessäni. En ole enää ihan junioriosastoa, mutta koska kisassa ei ole yläikärajaa ja mieli on kuusitoistakesäisen uskallan osallistua kilpailuun mukaan. Keikkailen aktiivisesti bilebigbad Bolton Avenuen riveissä. Myös tanssimusiikkia soittavassa kokoonpanossa ja omalla nimelläni pienemmissä tilaisuuksissa. Olin vuonna 2022 tangojen finaalissa, mutta nyt nälkä on kasvanut hirmuisesti! Haluan voittaa!!

Powered by Sillisatama

LISÄTIETOJA

Kilpailijat
Terhi Sytelä
Laulukilpailun tuottaja
p. 044 333 0379
laulukilpailu@tangomarkkinat.fi

Median yhteydenotot
Pasi Ojala
Toimitusjohtaja
Seinäjoen Tangomarkkinat Oy 

p. 044 7309 255
pasi.ojala@tangomarkkinat.fi